Jo 40 vuotta Nordqvistin teetä

Suomalainen teetalo Nordqvist on toiminut jo neljänkymmenen vuoden ajan. Sirpa Nordqvistin perustama yritys aloitti toimintansa vähittäiskauppaliikkeenä vuonna 1979, jolloin maustettuihin teelaatuihin ja irtomyyntiin erikoistunut liike oli uusi käsite Suomessa. Helsingin keskustassa sijainneista teeliikkeistä tarjottiin kuluttajille omaan maahantuontiin perustuen laaja valikoima sekä maustettuja että maustamattomia teelaatuja. Uusi myymälätyyppi ja teelaadut saivat innostuneen vastaanoton kuluttajilta. Tieto levisi ja kauppiaat ympäri Suomea kääntyivät Nordqvistin puoleen teehankinnoissaan. Tästä alkoi teen tuonti- ja tukkukauppa Nordqvistilla.

 

Nordqvist ei siis vain osta teelaatuja maailmalta. Me olemme jo vuosikymmenten ajan luoneet tuotteisiimme uutta lisäarvoa yhdistämällä laadukkaaseen teehen muita sopivia ja herkullisia raaka-aineita, kuten marjoja ja hedelmänpaloja, kukkasia sekä erilaisia aromeja. Reseptiikkamme ovat syvän ammattitaitomme taidonnäytteitä ja tästä hyviä esimerkkejä ovat klassikkotuotteemme Keisarin Morsian, Tiikerin Päiväuni sekä Teetaivas, jotka ovat vuosikymmenten saatossa muodostuneet koko kansan suosikeiksi.

   

Tänä päivänä tämä suomalainen perheyritys toimii jo toisessa sukupolvessa ja tulevaisuuden näkymät ovat erinomaiset. Uudet tuotanto- ja toimitilat valmistuivat Nurmijärven Ilvesvuoreen maaliskuussa 2018 ja teen myynnissä, maahantuonnissa ja prosessoinnissa työskentelee yhteensä noin 25 henkilöä. Nordqvistin laadukasta teetä voi nauttia Suomen lisäksi mm. Venäjällä, Baltiassa ja Japanissa.

 

Perheyrityksenä haluamme olla lojaaleja asiakkaillemme ja tähdätä aina unohtumattomaan tee-elämykseen. Meillä on noin 200 tuotteesta koostuva teevalikoima mustaa, vihreää ja valkoista teetä sekä rooibosta ja yrttiteetä. Mikä ikinä onkaan mieltymyksesi teen suhteen, oli se sitten lehti-, pussi-, luomu- tai Reilun kaupan tee, meillä on sinulle sopiva tuote.

Nordqvist - Tee hetkestä elämys!