Matcha vihreä tee myydään jauheena, mutta se kasvaa teekasvien lehdistä, kuten muutkin teet. Miten matcha poikkeaa muista vihreistä teelajeista? Lue alta lisää Matchan teen valmistuksesta kasvatuksesta aina purkitukseen saakka.

Matchaa tuotetaan perinteisten vaiheiden kautta

Matcha vihreä tee valmistetaan teekasvien lehdistä, kuten muutkin vihreät teet. Teekasvit kasvatetaan ja niiden lehdet kerätään teen uuttamista varten. Matchan kasvattamiseen tarvitaan lisäksi muista teelajeista poikkeavia, erityisiä keinoja, joita on käytetty jo 1100-luvulta asti.

Matchaa kasvatettiin aluksi Kiinassa, mistä se kulkeutui Japaniin ja yleistyi siellä. Nykyään tätä vihreää teetä kasvatetaan myös Koreassa, ja nautitaan ympäri maailmaa.

Matchan kasvatus

Matchaa tuottavat teekasvit kasvavat halkaisijaltaan noin 1,5 metrisiksi. Ne kasvavat aurinkoisissa paikoissa, mutta niitä aletaan varjostaa noin kuukausi ennen sadonkorjuuta. Tällä tavalla kasvi ei pysty yhteyttämään, ja siihen jää enemmän lehtivihreää kuin auringossa kasvaviin sisariinsa.

Varjossa teen lehdet kasvavat ohuiksi ja niiden pinta-alat laajenevat. Myös väri muuttuu kirkkaan vihreäksi. Samalla kasviin kerääntyy aminohappoja ja muita hyviä aineita.

Teenlehdistä matcha-jauheeksi

Teekasvin sato kerätään toukokuussa. Tässä vaiheessa teen lehtiä kutsutaan tenchaksi. Lehdet viedään kuivattaviksi, minkä jälkeen ne höyrytetään. Se estää lehtien käymisen prosessin aikana.

Höyrytyksen jälkeen lehdet kuivataan uudestaan ja lehtiruoti sekä muut epäpuhtaudet poistetaan. Näin jäljelle jää vain kaikkein puhtain teeaines, josta valmistetaan matcha-jauhetta.

Kuivatut tencha-lehdet jauhetaan perinteisen valmistustavan mukaan kivimyllyllä. Lopputuloksena on pöllyävää, tomumaista jauhetta, joka on väriltään kirkkaan vihreää. Valmis matcha säilötään tiiviisti ja suojataan auringonvalolta. Näin matcha-jauhe on valmis matkaamaan teen juojien iloksi.