Hyvän teen valmistaminen

"Tee tekee hetken viisaaksi".

Teen valmistaminen

Hyvää teetä voi valmistaa monin eri tavoin. Välineitä on monenlaisia ja valinta riippuukin useimmiten siitä, nautitaanko tee yksin vai seurassa. Kaiken kaikkiaan teen valmistaminen on hyvin yksinkertaista, mutta muutamia perusasioita on hyvä tietää, jotta teehetki olisi mahdollisimman nautinnollinen.

Puhdas vesi on hyvän teen perusta. Teen hauduttamiseen sopivat parhaiten posliiniset, keraamiset tai lasipintaiset astiat sekä riittävän väljä suodin. Oikea hauduttaminen riippuu tietenkin ensisijaisesti makutottumuksista, mutta yleensä teen haudutusajat ovat seuraavat.

Tee näin

Annostele tee suotimeen. Yksi teelusikallinen kuppia kohden ja yksi tai kaksi ruokalusikallista teekannulle. Kiehauta vesi kuplille - kaada vesi teelehdille - hauduta tee - poista suodin tai teelehdet astiasta ja nauti.

Teeveden haudutuslämpötila riippuu valitsemastasi teelaadusta. Vihreä ja valkoinen tee sekä oolong-tee ovat vähiten käsiteltyjä teelaatuja ja niiden haudutuksessa käytettävän veden lämpötila tulisi olla matalampi kuin mustan teen, rooiboksen tai hedelmähaudukkeiden kohdalla. Anna kiehautetun veden jäähtyä ennen hauduttamista.

Jokainen voi kokeilla ja löytää omaa makutottumustaan vastaavan haudutusajan ja lämpötilan. Nordqvist tarjoaa kuitenkin ehdotuksen haudutusajoista ja lämpötiloista, joilla teen valmistaminen onnistuu hyvin.


 Teen haudutuslämpötilasuositukset:

  • Musta tee noin 90-100 °C
  • Vihreä tee noin 75-85 °C
  • Valkoinen tee noin 75-85 °C
  • Oolong tee noin 85 °C
  • Rooibos ja yrttiteet 85 °C
  • Hedelmähaudukkeet noin 90-100 °C

Teelaatujen haudutusajat:

  • Isolehtiset laadut (leaf tea) - 3 min.
  • Darjeeling, Nepal ja rikottulehtiset (broken) laadut - 3 min.
  • Pussiteet - 1-2 min.
  • Vihreät ja valkoiset teet - 1-2 min.