Pussitee

Tietoa pussiteestä ja pakkausuudistuksestamme

Pakkausten laatu ja hyvä tee ovat yhtäläisen tärkeitä meille. Kaikki kuluttajat eivät nauti tuotetta heti, vaan osa asiakkaistamme juo teen vasta vuoden kuluttua paketin ostamisesta, ja silloinkin sen on maistuttava yhtä hyvältä kuin päivänä jolloin tee maustettiin.

Otamme huomioon tuotteiden kehitettämisvaiheessa pakkausmateriaalien kierrätettävyyden ja pyrimme jatkuvasti parantamaan tätä osa-aluetta, riskeeraamatta tuoteturvallisuutta. Olemme uudistaneet osan pussiteetuotteistamme ja olemme siirtyneet näiden tuotteiden osalta täysin niitittömiin pusseihin, mikä lisää tuotteen kokonaiskierrätettävyyttä.

Elintarviketurvallisuus on niin meille kuin asiakkaillemmekin ensisijaisen tärkeä asia. Uudistettu pakkausmateriaalimme varmistaa tuotteen turvallisuuden ja väärentämättömyyden paremmin kuin paperi-muovi-seos. Tee kulkee pitkän matkan koko toimitusketjussa. Nordqvistin valmistama tee kulkee tehtaaltamme kauppoihin ja kaupoista kotiin. Tuotteen turvallinen säilyvyys on vastuullamme, ja juuri tästä syystä olemme kehittäneet pakkauksista entistä kestävämpiä ja turvallisempia. Kuljetuksissa vahingoittuvat tuotteet lisäävät materiaalihukkaa; tavotteena on vähentää ympäristörasitusta edelleen.


Teepussit on pakattu alumiinimuoviseen suojakuoreen, joka on hermeettinen ja vedenpitävä. Maailman terveystilanteenkin takia haluamme kuluttajalle myytävien tuotteiden olevan ehdottoman turvallisia, mikä on ollut yksi syy materiaalin vaihtoon.

Kierrätysohjeet Nordqvist-pussiteelle:

1. Käytetty niititön teepussi = Biojäte
2. Pahvipakkaus = Keräyskartonki
3. Suojakuori = Polttokelpoinen jäte

Uudistuneissa pussiteelaaduissa  kuoren yläkulmassa on avaamista varten suuniteltu pieni leikkaus, josta pakkaus on helposti avattavissa. Uusissa niitittömissä teepusseissa on sijoitettu pussin sisään naru, jonka voi vetää ulos ennen teen hauduttamista.